Maailman ja kirkon pääsiäinen - uskontoa ja noituutta

Pääsiäinen on ortodoksisen kirkkovuoden suurin juhla, johon valmistautuminen aloitetaan jo tammikuussa.

Ortodoksikirkon sovintosunnuntai on viimeinen eli neljäs valmistussunnuntai. Sovintosunnuntain ehtoopalvelusta alkaa varsinainen Suuri Paasto. Sitä ennen on luovuttu viikkoa aikaisemmin, tuomiosunnuntaina liharuoista, lihapyhälasku. Ortodoksit kutsuvat sovintosunnuntaita myös maitopyhälaskuksi, jolloin maito, voi ja munat poistetaan ruokavaliosta, me muut tunnemme sen laskiaissunnuntaina. Paasto jatkuu seitsemän viikkoa huipentuen piinaviikkoon ja pitkäänperjantaihin. Sana ”laskiainen” on jäänne Suomen katoliselta ajalta ja tarkoittaa laskeutumista paastoon, ei siis mäenlaskua.

Suuri Paasto on kirkollinen tapa, joka muotoutui 40 päivän pituiseksi jo Nikean kirkolliskokouksen aikoihin v. 325. Esikuvana lienee ollut Jeesuksen 40 päivän paasto erämaassa. Aluksi se oli ainoastaan katekumeeneille, kasteen kautta kirkkojäsenyyteen ja -opetukseen liittyville, mutta laajeni varhain koskemaan myös muitakin.

Ortodoksisessa kirkossa valmistaudutaan Suureen Paastoon neljänä sovintosunnuntaita edeltävänä sunnuntaina, joiden muistaminen pitää seurakuntalaiset puuhakkaina.

Sakkeuksen sunnuntai

Publikaanin ja fariseuksen sunnuntai

Tuhlaajapojan sunnuntai

Sielujen lauantai, vainajien muistelupäivä

Tuomiosunnuntai, eli lihapaastosunnuntai

Sovintosunnuntai

Ortodoksisuuden sunnuntai

Gregorius Palamuksen muistosunnuntai

Ristiinkumartamisen sunnuntai

Johannes Siinailaisen muistosunnuntai

Maria Egyptiläisen muistosunnuntai

Lasaruksen lauantai

Palmusunnuntai

Ennen varsinaista pääsiäistä on vielä Suuri Viikko (luterilainen “piinaviikko”). Suuren Viikon päivät on nimetty Suuri maanantai, Suuri tiistai jne.

***

Ortodoksisivusto kertoo, että kirkkotekstiilit vaihdetaan violetinvärisiin, jonka sanotaan olevan paaston väri. Sunnuntain palveluksessa luetaan ensimmäistä kertaa Pyhän Efraim Syyrialaisen paastorukous, jonka aikana tehdään määrätyt maahankumarrukset.

”Herra, elämäni valtias !
Estä minusta laiskuuden, velttouden, vallanhimon ja turhanpuhumisen henki.

Anna minulle, sinun palvelijallesi,
sielun puhtauden, nöyryyden, kärsivällisyyden ja rakkauden henki.

Oi, Kuningas ja Herra !
Anna minun nähdä rikokseni ja anna, etten veljeäni tuomitsisi,
sillä siunattu olet sinä iankaikkisesti.

Aamen”

Sovintosunnuntain ehtoopalvelus hivelee inhimillisessä kauneudessaan kaikkia aisteja. Palveluksessa pappi pyytää anteeksi seurakuntalaisilta ja esittää pyynnön myös heille, että he pyytäisivät anteeksi toinen toisiltaan. Kirkkokansa tulee pyytämään papilta siunausta sanoilla “Isä, anna minulle anteeksi” ja papin jokavuotinen vastaus siihen on “Jumala antakoon meille anteeksi ja armahtakoon meitä.”.

Tämän jälkeen kirkkokansa pyytää toinen toisiltaan, tutuilta ja tuntamattomilta anteeksi esittäen vuorosanat: “Anna minulle anteeksi”, johon valmis vastaus kuuluu :“Jumala antaa anteeksi, anna sinäkin anteeksi minulle” tai vaihtoehtoisesti “Anna sinäkin minulle anteeksi”. Repliikit voidaan päättää sanomalla “Jumala antaa meille anteeksi.”, jonka jälkeen vielä ”kristotellaan” eli kosketetaan kolmesti poski poskea vasten. Kaikki tapahtuu juhlallisesti ja ulkoa opetellun kaavan mukaan.

http://www.ortodoksi.net/tietopankki/paasiainen/sunnuntait/sovintosunnuntai.htm

***

Jumala ei ole tarkoittanut meitä suorittamaan kaavamaisesti kirkkoisien keksimiä riittejä eikä lausumaan mantroja. Anteeksiannon pitäisi olla uudestisyntyneissä Jeesuksen seuraajissa jatkuvana, aktiivisena olotilana, ei tiettyyn päivään tai rituaaliin keskittyneenä.

Ortodoksikirkossa korostuu ihmistekoinen, ulkoinen, aisteilla havaittava kauneus, joka on Jumalalle kauhistus. Jumala aloittaa työnsä aina sisältä käsin, sydämestä, jolloin rakkaus kypsyessään tulee näkyviin sisältä ulospäin, ilman ihmistekoisia kultakuoria ja opeteltuja riittejä.

***

Mitä sitten on ortodoksisen sovintosunnuntain taustalla?

Ortodoksiset traditiot ovat tulleet Suomeen Venäjältä ja niissä on kristinuskontoon (ei siis uskoon) sekoittuneena muinaista pakanauskontoa, aivan kuten monissa muissakin uskonnoissa.

Venäjällä laskiaisen, maslenitsan (ven. Масленица, sanasta масло, voi) vietto pohjautuu slaavilaisen hedelmällisyyden epäjumalan, Jarilan palvontaan. Maslenitsan aikaan herkuteltiin kaikkein rasvaisimmilla ruuilla ja sitä on kutsuttukin bliniviikoksi tai myöhemmin, ortodoksisuuden vaikutuksesta, voiviikoksi. Rasvaiset ja pyöreät blinit ovat alun perin olleet uhrikakkuja slaavien aurinkojumalalle. Samankaltaista symboliikkaa liittyy myös karjalaisiin vatruskoihin.  Blinien ylenpalttisella syömisellä uskottiin varmistettavan onni ja hyvä sato tulevalle vuodelle.

Voiviikko sai nimensä siitä, että laskiaisviikolla, eli viimeisenä seitsemänä päivänä ennen Suurta Paastoa, ei saanut syödä enää lihaa, mutta kylläkin voita, juustoa, munia, maitoa ja smetanaa. Suuren Paaston aikana kiellettyjä ovat myös juhlat, tanssiminen ja maallinen musiikki. Maslenitsa on siis viimeinen tilaisuus nauttia maailmallisista huvituksista ennen pääsiäispaastoa.

Kun slaavit käännytettiin ”kristinuskontoon”, annettiin pakanajuhlille kristillinen merkitys ja keväisestä aurinkojuhlasta tehtiin pääsiäispaaston alkamisen juhla. Neuvostoaikana maslenitsan vietto estettiin, kuten kaikkien muidenkin uskonnollisten juhlien vietto. Perestroikan jälkeen juhla otettiin uudelleen käyttöön.

Maslenitsa on nykyisinkin karnevaalimainen talven päättymisen ja kevään vastaanottamisen juhla, jota vietetään blinien merkeissä viikon päivät. Blinien lisäksi Maslenitsa-viikon keskipisteenä on kirkkaan värisiin vaatteisiin puettu räsyistä ja oljista tehty maslenitsa-nukke. Nuken ymprillä on perinteisesti laulettu ja tanssittu piirileikkejä. Rekiajelut troikalla, mäenlasku, naamiaiset, laulu ja soitto sekä blinit ovat kaikki muinaisilta pakanoilta perittyjä, erilaisiin uskomuksiin liittyviä tapoja.

Voiviikon aloittavana maanantaina on tapana lahjoittaa ensimmäiset blinit vähäosaisille. Tiisataina on naimattomien miesten päivä. He ovat maslenitsan sankareita, jotka etsivät tulevia morsiamiaan. Jo varattujen morsianten lähentely aiheuttaa usein katutappeluita. Keskiviikkona miehet vieraileva anopin luona, joka toivottaa vävyn tervetulleeksi tarjoamalla blinejä. Torstaina naiset siivoavat kotinsa, joten se on nimetty “puhtaaksi torstaiksi”. Perjantaina anopit vierailevat vävyjensä luona ja taas syödään blinejä. Lauantaina juhlitaan kaduilla tanssien, votkaa juoden ja blinejä syöden.

Viikon kestäneen juhlan huipennus on sunnuntaina, jolloin talvea symboloiva maslenitsa-nukke  poltetaan kokossa yhdessä jäljelle jääneiden blinien kanssa. Nuken tuhka levitetään lumeen ja sen uskotaan antavan seuraavan vuoden sadolle hyvän kasvun.

Maslenitsan viimeistä päivää kutsutaan sovintosunnuntaiksi. Poshchjonnoe Voskresenje. Silloin ihmiset pyytävät toisiltaan anteeksi kaikkia loukkauksia (viikon juopottelun jälkeen). Toisaalta, sunnuntai on myös viimeinen päivä, jolloin voi juoda vodkaa ennen pääsiäispaastoa.

***

http://www.hostelsclub.com/article-fi-523.html

Laskiainen on karnevaalijuhla, jonka alkuperäinen tarkoitus on ollut ottaa ilo irti elämästä ennen uskonnollista katumusta, pääsiäispaastoa.

Nykyisin uskonnollinen merkitys lienee pitkälti jäänyt taka-alalle ja keskitytään karnevaalihumuun ja huvitteluun, jos se kansan mielestä ylipäätään on hauskaa?? Syödään, juodaan ja remutaan, sillä seuraavan kerran on “lupa” juhlia vasta pääsiäisen jälkeen.

Laskiainen ja siitä alkava paasto ei oikeasti edes liity raamatulliseen pääsiäiseen, vaan muinaisten pakanoiden hedelmällisyysriiteille on ensimmäisinä vuosisatoina, kirkkohistorian alussa annettu hyväksyttävämpi, kristillinen merkitys. Laskiainenhan ajoittuu helmi-maaliskuun vaihteeseen, siis muinaisen uudenvuoden aikaan.

Rosenmontag on laskiaiskarnevaali, jota vietetään saksankielisissä maissa, kuten Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä. Ruusumaanantai on viisipäiväisen karnevaalin huipentuma, jota vietetään aina 48 päivää ennen pääsiäissunnuntaita. Ruusumaanantaita seuraa “Veilchendienstag” (violetti tiistai) ja “Aschermittwoch” (tuhkakeskiviikko), josta on joskus alkanut uskonnollinen pääsiäispaasto. Ei tuo karnevaalimeininki kovin hauskalta näytä. Löysin kirjoituksen, jossa kerrotaan karnevaalista:

”Rosenmontagin päätapahtuma ovat kaupungin läpi kulkeva paraatikulkue, johon kuuluu 350 ajoneuvoa, 117 orkesteria ja satoja hevosia. Paraatin reitti keskustassa on 6,5 kilometriä pitkä ja siihen osallistuu yli 10 000 ihmistä. Paraatin kestää yli kolme tuntia kulkea yhden kohdan ohitse, joten kyseessä on valtava paraati. Itse asiassa niin valtava, ettei (jälkikäteen kuulin) se tänä vuonna edes mahtunut kokonaan tuolle 6,5km reitille, vaan etupään päästessä loppuun, ei loppupää ollut vielä päässyt edes liikkeelle. Aivan mielettömän kokoinen siis..

..Katsojat ovat vallanneet koko matkalta paraatireitin ja kulkueelle huudetaan “Kölle alaaf!”, joka on Kölnin murretta (kölsch) ja tarkoittaa “Köln kaikkialla!”. Tämän palkitaan kulkueen toimesta heittämällä väkijoukon sekaan karkkia, suklaata, ruusuja (tästä muuten nimi Rosenmontag eli ruusumaanantai) ja jonkinlaisia pikkujuomia. Tavaraa on ilmassa koko ajan ja karkkia saadakseen saa olla vikkelä, sillä lapset arvatenkin ravaavat kaikkialla keräämässä tavaroita. Yhteensä kulkueesta heitetään muuten noin noin 140 tonnia karkkia, melkein miljoona suklaapatukkaa ja 300 000 ruusua!!

Itse tutustuin alueeseen ennen kulkueen alkua, jolloin keskustassa pystyi vielä liikkumaan. Kulkueen lähdettyä liikkeelle alkoivat ihmiset pakkautua reitin varrelle sekä rakennettuihin katsomoihin. Pääseminen paikasta toiseen muuttui melkein mahdottomaksi ja toiselle puolelle oli mahdollista päästä vain alittamalla katu esim. metroasemien kautta. Tungos on melkein ahdistavaa kun sadattuhannet ihmiset vellovat kaduilla. Tarkkaa osanottajamäärää ei pystytä sanomaan, mutta arviot ovat 1-1,5 MILJOONAN välillä, joten kyseessä on yksi Euroopan suurimmista tapahtumista. Lukema on helppo uskoa, sillä ihmismäärä on aivan käsittämätön. Ahdistavakin. Aikaa tarvitsee varata, sillä rautatieasemalle pääsy (alle kilometrin matka) kesti minulta reilun tunnin!”

http://www.universe-examiners.org/punbb/viewtopic.php?pid=7219

***

Karnevaalien perinteet ovat lähtöisin Kreikasta ja Roomasta, missä kansa juhli riehakkaasti Bacchus- ja Dionysos-jumaliaan.
”Dionysos (roomalaisten Bacchus) on viinin, traagisen taiteen, päihtyneen hurmion, ja hedelmällisyyden jumala antiikin Kreikan mytologiassa. Nimen alkuosa viittaa todennäköisesti ylijumala Zeukseen, jonka genetiivimuoto on kreikaksi Dios; loppuosan merkitys on epävarma, mutta se saattaa viitata Nysa-vuoreen, jolla Dionysos varttui. Dionysos tunnettiin myös nimillä Eleutherios (”Vapauttaja”) ja Soter (”Pelastaja”). Toisinaan hänestä käytettiin myös nimeä Lyaios, joka myös tarkoittaa “Vapauttajaa”. Nimitys johtui siitä, että Dionysoksen ajateltiin vapauttavan ihmisen huolista ja murheista.”

http://fi.wikipedia.org/wiki/Dionysos

”Bakkanaalit (lat. Bacchanalia) olivat roomalaisten pitämiä, viininjumala Bacchukselle omistettuja villejä juhlia. Niiden vietto tuli Roomaan eteläisestä Italiasta etruskien kautta. Alkuperäiset bakkanaalit pidettiin salassa ja niihin osallistui vain naisia. Kolmipäiväiset juhlat pidettiin vuosittain maaliskuun puolivälissä Similan laaksossa lähellä Aventinus-kukkulaa. Myöhemmin riitistä pääsivät osalliseksi myös miehet ja sitä vietettiin useammin, lopulta viisi kertaa kuukaudessa. Liviuksen mukaan juhlinnan yleistyminen tapahtui Paculla Annian ollessa Bacchus-kultin johdossa.”

http://fi.wikipedia.org/wiki/Bakkanaalit

***

Tsiknopempti (smokey thursday) eli laskiaistorstai on Kreikassa riehakas karnevaalipäivä. Ruoka on silloin useimmiten käristettyä esim. suvlakivartaita, ja tästä koko päivä on saanut nimensä (tsikna = palaneenkäry). Juhlakansa on pukeutunut karnevaaliasuihin. Monet miehet ovat pukeutuneet naisiksi, ja myös papeiksi, munkeiksi ja nunniksi pukeutuneita ihmisiä näkyy paljon. Tsiknopemptinä on tapana suihkuttaa spraylla ihmisten päälle. Karnevaaliaika huipentuu päätösviikonloppuun eli lauantain iltaparaatiin ja sunnuntain suureen paraatiin, jolloin paikallisetkin voivat olla todella humalaisia.

Kreikassa karnevaalia vietetään kolme viikkoa ja se päättyy Kathara Defteraan eli puhtaaseen maanantaihin, joka on ensimmäinen päivä, jolloin ei syödä lihaa. Tämän päivän perinteinen ruoka on papusoppa eli fasolada. Leijojen rakentaminen ja lennättäminen kuuluu tähän päivään. Kreikkalaisessa Suuressa Paastossa ei kalaa syödä viikolla ja oliiviöljykin on pannassa. Kalan korvaavat nilviäiset, eli mustekalat, simpukat ja ravut.

Suuren paaston tuntevat kaikki kreikkalaiset ja lähes jokainen toivottaa toisilleen hyvää paastoa, ”Kalí Sarakostí” eli ”hyvää nelikymmenpäiväistä”. ”Sovintosunnuntain ehtoopalvelus ei ole niin tunnepitoinen kuin slaavilaisessa perinteessä, eikä kansa välttämättä pyydä anteeksi toisiltaan kumarruksin ja suudelmin.” Eipä tietenkään, kun tapa on lähtöisin slaavilaisesta malenitsa-kultista.

http://www.ort.fi/ortodoksiviesti/ov0206/Paastoten.htm

http://www.kreeta.info/images/Kreetalehti/Kreeta2_2010B.pdf

***

”Mardi Gras (rasvatiistai) on laskiaistiistain ranskalaisperäinen nimitys. Sitä vietetään laajalti varsinkin katolisissa maissa karnevaaliajan huipennuspäivänä. Se on päivää ennen tuhkakeskiviikkoa, jolloin kirkkovuodessa alkaa paastonaika. Sitä vietetään 46 päivää ennen pääsiäistä, minkä vuoksi myös Mardi Gras’n ajankohta vaihtelee vuosittain.

Mardi Gras -karnevaaleistaan tunnetuimpia kaupunkeja ovat New Orleans, Mobile, Rio de Janeiro, São Paulo, Venetsia, Salvador ja Mazatlán.”

http://fi.wikipedia.org/wiki/Mardi_Gras

***

CARNEVAL

Tunnetuin laskiaiskarnevaali taitaa olla Rion karnevaali Brasiliassa. (vrt. rioting - hulinoida).

http://en.wikipedia.org/wiki/Rio_Carnival

Sanan ”karnevaali” perimmäinen merkitys on ‘lihan poisjättäminen‘ eli paastoon valmistautuminen.

ranskaksi”carne levare” ->poistaa liha

latinaksi “carne vale” -> jäähyväiset lihalle

kreikan kielessä karnevaali on apokries eli ”apo kreas” -> pois lihasta

Toisaalta sanan on myös arveltu johtuvan sanoista ”carrus navalis” eli laivavaunu, mikä viittaisi kulkueissa käytettyihin koristeltuihin laivan muotoisiin vaunuihin. Meikäläiset penkkariajelut ovat myös eräänlainen karnevaalivaunu.

CAROUSAL

Löysin Raamatusta mielenkiintoisen kreikankielisen sanan ‘komos‘, joka on suomennettu sanalla ‘mässäykset‘. (Room.13:13, Gal. 5:21, 1.Piet.4:3). Eräs sanan englannin kielinen käännös on ‘carousal’ - karuselli.  ‘Komos’ on herkuttelua, juopottelua mutta myös humalaisten remuajien musisoiva yöllinen kulkue.

“1) a revel, carousal
1a) a nocturnal and riotous procession of half drunken and frolicsome fellows who after supper parade through the streets with torches and music in honour of Bacchus or some other deity, and sing and play before houses of male and female friends; hence used generally of feasts and drinking parties that are protracted till late at night and indulge in revelry.”

http://www.karnevaliaalborg.dk/english/history_gb/carrus_navalis.htm

***

NOOAN ARKKI

Minulle tulee mieleen myös toinen vaunu, Nooan arkki, joka oli esikuva Jumalan valmistamasta pelastuksesta Jeesuksessa. Se on vastakohta karnevaalivaunulle, joka on täynnä juopuneita, naamiaisasuisia ilveilijöitä. Tänä päivänä kun ihmisten pitäisi riisua naamiot ja tulla Jeesuksen pelastuksen arkkiin, he valitsevat mieluummin naamiaisasun ja karnevaalilaivan.

***

”Karnevalistisella naurulla, arjen kääntämisellä oli sijansa jo antiikissa, jossa juhlittiin hedelmällisyyttä ja muun muassa Saturnaliaa. Useimmiten karnevaaleja juhlittiin marraskuun ja maaliskuun välillä, jolloin joko vuoden työrupeama oli saatu päätökseen tai talvi vaihtuu kevääksi.

Paaston aikaa edeltävät karnevaalit ovat suosittuja ja suuria juhlia erityisesti katolisissa maissa. Juhlaa on vietetty paikallisten perinteiden mukaisesti useita päiviä peräkkäin, etenkin kolmena viimeisenä päivänä ennen kirkollisen paastonajan alkua (laskiaissunnuntaista tiistaihin). Karnevaaleissa on tyypillisesti ollut näyttäviä kulkueita, äänekästä musiikkia sekä naurua ja erityisiä juhlaruokia.

Suomessa ja muissa protestanttisissa maissa ei ole varsinaista omaa karnevaaliperinnettä. Suomessa ja Pohjoismaissa karnevaaleja vastaava juhla on laskiainen. Laskiaissunnuntaina ja -tiistaina on juhlittu varsinkin leikkimällä (muun muassa laskemalla mäkeä) ja herkuttelemalla (kuten laskiaispullia), ennen kuin on ”laskeuduttu” paastoon.”

http://fi.wikipedia.org/wiki/Karnevaali

***

SATURNAALIT

Karnevaali on juopottelun, musiikin ja seksuaalisten perversioiden remujuhlaa. Karnevaaleissa roolit käännetään ylösalasin, orjat ovat isäntiä ja miehet naisia ja paljasta pintaa tuodaan julkeasti esille. Antiikin roomalaisten keskitalven juhlassa, saturnaliassa oli samat kuviot.
”Saturnalia oli roomalaisten keskitalvenjuhla, jota vietettiin Saturnus-jumalan kunniaksi. Alun perin sitä juhlittiin 17. joulukuuta, mutta viimeistään Sullan ajasta lähtien juhla kesti viikon ajan, 17.–23. joulukuuta. Tähän vuodenaikaan syyskylvöt oli saatu juuri tehtyä, ja oli siis sopiva aika juhlia maanviljelyn jumala Saturnusta. Samalla juhlan koettiin olevan hetkellinen paluu Saturnuksen valtakauden kulta-aikaan.

Saturnalia vastasi perinteiltään pitkälti kreikkalaista Kronia-juhlaa, jota vietettiin Saturnuksen kreikkalaisen vastineen Kronoksen kunniaksi. Roomalainen juhla alkoikin kreikkalaisen riitin mukaisella eli paljain päin suoritetulla uhrilla. Uhri toimitettiin Saturnuksen temppelin edessä Capitoliumin juurella ja vuodesta 217 eKr. alkaen uhrin jälkeen järjestettiin yleinen juhla-ateria. Muutoin juhlan ohjelma oli epävirallinen. Juhliminen sisälsi vierailuja ystävien luona, syömistä, juomista, pienten lahjojen antamista ja yleistä hauskanpitoa. Juhlan erikoisuutena oli ihmisten roolien kääntyminen päälaelleen: kansalaiset vaihtoivat toogansa tavallisen kansan käyttämiin yksinkertaisiin asuihin, kaikki käyttivät vapautettujen orjien tunnusmerkkinä toiminutta pileus-lakkia (tonttu-lakki), orjilla oli lupa arvostella isäntiään ja he söivät näiden kanssa yhteisen illallisen. Yleiseen hauskanpitoon kuuluivat myös uhkapelit, jotka olivat juhlan ajan poikkeuksellisesti sallittuja. Juhlintaa johtamaan valittiin princeps saturnalicius, eräänlainen karnevaalikuningas. Juhlan aikana yleinen tervehdys oli Io Saturnalia! Useiden nykyiseen joulunviettoon liittyvien tapojen arvellaan periytyvän Saturnaliasta.”

http://fi.wikipedia.org/wiki/Saturnalia

http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/9historia/euroopankulttuurihistoria/karnevaalit

***

”Laskiaisen tienoille sijoittuu muinaiseurooppalainen vuodenvaihde, minkä vuoksi siihen on Suomessa liittynyt aikaisemmin runsaasti kansanuskomuksia ja taikoja. Kustaa Vilkuna arvelee kirjassa Vuotuinen ajantieto, että monet suomalaisen laskiaisen menot ovat peräisin ikivanhasta työnjuhlasta, jolloin naiset lopettivat pellavien, hamppujen ja villojen muokkaamisen ja kehräämisen langoiksi. Talonpoikainen ilonpito keskittyi mäenlaskuun. Mäkeä laskettaessa toivottiin tulevalle vuodelle onnea huutamalla ”pitkiä pellavia, hienoja hamppuja ja lautasenkokoisia nauriita”. Suomalaisen laskiaisen perinteistä elävät mäenlaskun ja jääkelkkojen tapaiset huvit. Enää laskiaista ei yhdistetä pellavankasvuun, vaan siinä hyvästellään pimein talvi ja aletaan odottaa kevättä. Laskiaisen perinneruokiin kuuluvat hernekeitto ja laskiaispullat

Suomen sanan ”laskiainen” alkuperä on ollut epävarma. Ehdokkaita sanan alkuperäksi ovat olleet ”laskeutua” (laskeudutaan paastoon) ja ”laskea” (lasketaan päiviä pääsiäiseen). Sana tulee kuitenkin mahdollisesti romaanisen kielialueen vanhasta laskiaisen nimityksestä carne lasciare (lihan jättäminen), jonka jälkimmäinen osa on aikoinaan vääntynyt suomalaiseen muotoon.

Kirkollisissa yhteyksissä laskiaissunnuntaista on käytetty myös latinalaista nimeä quinquagesima eli viideskymmenes, se kun on suunnilleen 50 päivää ennen pääsiäistä. Vastaavasti kahdesta sitä edeltävästä sunnuntaista on aikaisemmin käytetty epätarkkoja nimiä septuagesima (70.) ja sexagesima (60.)

Reformaation myötä paaston noudattaminen jäi suomalaisilta pois, mutta monet uskomukset ja kiellot pysyivät kansan mielissä. Laskiainen säilyi talonpoikaisena työnjuhlana ja ennen kaikkea naisten työ- ja toimialaan kuuluvana päivänä. Työt piti lopettaa hyvissä ajoin iltapäivällä, jotta työt olisivat joutuneet hyvin koko vuoden. Saunaan täytyi mennä päivänvalolla ja siellä oli oltava ääneti, ettei seuraavana kesänä kiusana olisi kärpäsiä ja muita hyönteisiä.

Laskiaisena syötiin aiemmin tukevasti liharuokaa, koska seuraavan kerran sai syödä lihaa vasta paaston jälkeen pääsiäisenä. Perinteisiä laskiaisruokia olivat rasvarieska ja liharokka. Rasvarieska oli ohrajauhoista tehtyä leipää, jota oli höystetty sianihralla. Liharokka oli keitetty herneistä ja rukiinjyvistä ja höystetty siansorkilla tai sian päällä Keittoa kutsuttiin myös sorkkarokaksi. Myös herkut kuuluivat laskiaiseen. Laskiaispullat alkoivat yleistyä 1800-luvulla. Laskiaispulla sisältää kermavaahtoa sekä mansikkahilloa tai mantelimassaa.

Ruokaan liittyi myös uskomuksia. Sen piti olla ennen kaikkea rasvaista. Mitä enemmän rasva kiilteli sormissa ja suupielissä, sitä paremmin lypsivät lehmät ja siat lihoivat. Eikä rasvaa saanut pyyhkiä sormista pois, vaan sen piti antaa kulua itsekseen pois. Tämä takasi hyvän viikatteen käsittelykyvyn. Sormennuolija sen sijaan sai sirpeistä haavoja. Kun ruokien annettiin olla pöydässä koko päivän, se takasi runsauden koko vuodeksi. Syödyistä siansorkista luut käytiin pääsiäisenä heittämässä sinne, minne haluttiin sikojen seuraavana kesänä menevän syömään – metsään tai vaikkapa naapurin peltoon.

Suomessa, jossa laskiaisen aikaan on talvikeli, liittyy laskiaiseen myös mäen laskeminen esimerkiksi pulkilla. Perinteisesti pulkkamäessä huudettiin ”pitkiä pellavia, hienoa hamppua, nauriita kuin lautasia ja räätiköitä (lanttuja) kuin nurkanpäitä (hirrenpää nurkkasalvoksessa)”. Naapurin pellolle saatettiin toivoa tuppuroita ja tappuroita. Mitä kauemmas kelkka luisti, sitä pidempiä pellavia saatiin. Muiden uskomusten mukaan naisten tuli pitää hiuksiaan auki ja harjata niitä usein. Näin taattiin pellavista puhtaita, kuituisia, vaaleita ja kiiltäviä.”

http://fi.wikipedia.org/wiki/Laskiainen

***

Tuhkakeskiviikko on katolisten kirkkoisien keksimä katumuspäivä, jonka he ovat liittäneet kirkollisen pääsiäiseen liittyväksi. Kun karnevaalit on rilluteltu, alkaa 40 päivän katumuspaasto, jonka kesto viitannee Jeesuksen paastoon erämaassa. (Matt.4) Katolinen ja ortodoksinenkin paasto on vain nimellinen, sillä se on osittainen ja osaviikkoinen.

Raamattu ei tunne “tuhkakeskiviikkoa“, mutta siellä kyllä mainitaan tuhka. Vanhassa testamentissa nimittäin pukeuduttiin säkkiin istuttiin tai vieriskeltiin tuhkassa ja heitettiin sitä päähänkin katumuksen ja parannuksentekemisen merkkinä. Katolisen kirkon keksimä tuhkan ja säkin päivä, dies cineris, dies cinerum et cilicii oli tunnettu katolisessa Suomessa jo keskiajalla.

Ortodoksit eivät vietä tuhkakeskiviikkoa, sillä heidän tuhkapäivänsä on jo sovintosunnuntaina, jolloin he myös aloittavat Suuren paastonsa.

***

Helsingin katolisen piispan paastokäsky vuodelle 2011:

”Helsingin piispan paastokäsky, joka toistaa Pohjoismaiden piispainkokouksen suositukset vuodelta 1985. Tänä vuonna (2011) tuhkakeskiviikko on 9.3. ja pitkäperjantai 22.4.

1. Uskovia velvoittaa paasto ja liharuoasta pidättyminen, abstinenssi, tuhkakeskiviikkona ja pitkänäperjantaina. Paastoamisvelvollisuus koskee täysi-ikäisiä siihen asti, kun he täyttävät 60 vuotta, abstinenssi 14 vuotta täyttäneitä…”

http://katolinen.net/?p=3040

***

Jumala ei ole säätänyt meille tällaista kalenteripaastoa, eikä meillä ole Hänen lupaansa tehdä tällaisia uskonnollisia, Raamatulle vieraita säädöksiä. Niitä sanotaan lihan teoiksi. Me emme voi lihan teoilla ostaa itsellemme Jumalan hyväksyntää.

***

“Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi.” Kol. 2:23

***

Koska katoliset ovat saaneet näin loistavan idean  katumuksen riitistä, on luterilainenkin kirkko ottanut sen ohjelmistoonsa. Monissa luterilaisissa kirkoissa järjestetään erityinen tuhkamessu, jossa halukkaat voivat jonottaa ”pyhällä” tuhkalla töhrittävää ristin merkkiä otsaansa, jonka saatesanat ovat:“Ota vastaan katumuksen ja sovituksen merkki“

Raamattu tuntee ainoastaan Jeesuksen veren merkin uudestisyntyneiden otsassa, eikä se ole silmillä nähtävä merkki, vaan “sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.”

***

”Tuhkakeskiviikkona tunnustamme, että olemme syyllisiä Kristuksen kärsimykseen. Kadumme ja pyydämme anteeksi syntejämme luottaen hänen sovituskuolemaansa. Pyydämme myös voimaa antaa anteeksi lähimmäisillemme.”

http://evl.fi/C225703C003087E4/149183AB2F93C519C225703C0031DBB1/A018E960958F50BCC22570430047D954

Uudestisyntyneet uskovat ovat Raamatun mukaisesti jo saaneet syntinsä anteeksi ja Jeesuksen veri myös puhdistaa jatkuvasti, kun kadumme ja pyydämme syntimme anteeksi. Katumus ja parannuksen teko ovat jatkuva, aktiivinen olotila. Uudestisyntynyt uskova ei näitä riittejä tarvitse ja nimikristitty taas ei synneistään puhdistu, vaikka hän saisikin nokiristin otsaansa.

“Which things indeed appear like wisdom in self-imposed worship, and humility, and severity to the body; but aren’t of any value against the indulgence of the flesh” Colossians 2:23

***

Tuhkakeskiviikko (lat. dies cinerum) on läntisen kristikunnan kirkkovuodessa juhla, joka aloittaa pääsiäistä edeltävän 40 päivän paastonajan. Tuhkakeskiviikko on kirkkovuodessa laskiaissunnuntaita seuraava keskiviikko, joka samalla lopettaa paastoa edeltävän karnevaali- tai laskiaisajan. Paastonaika jatkuu tuhkakeskiviikosta pääsiäislauantaihin. Tuhkakeskiviikon ja pääsiäislauantain väliin jää, nämä päivät mukaan luettuina, 46 päivää, mutta paastopäivien lukumääräksi tulee 40, koska paastonajan sunnuntait ja palmusunnuntai eivät ole paastopäiviä. 40 päivän paastonaika muistuttaa Jeesuksen paastosta autiomaassa ennen hänen julkisen toimintansa alkua. Sen tarkoituksena on valmistaa kristittyjä pääsiäisen viettoon, auttaa heitä miettimään syntejään ja puutteitaan sekä tekemään niistä parannusta, kehottaen heitä samalla lähimmäisenrakkauden tekoihin. Idän kristillisyydessä tuhkakeskiviikkoa ei vietetä, koska siellä paastonaika on alkanut jo laskiaissunnuntaina.

Tuhkakeskiviikko on saanut nimensä lännen kirkossa 1000-luvulla alkaneesta tavasta sirotella paastonajan aluksi ylleen tuhkaa katumuksen ja parannuksen merkiksi. 1100-luvulla tuli tavaksi, että sirottelussa käytetty tuhka tehtiin polttamalla edellisen vuoden palmusunnuntaina siunatut palmunoksat. Nykyään katolisessa kirkossa diakoni tai pappi piirtää tavallisimmin tuhkan ja öljyn tai veden seoksella ristin katumuksentekijän otsaan lausuen samalla sanat: “Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi” (Mark. 1:15) tai “Muista, ihminen, että olet tomua ja tomuksi sinun pitää jälleen tuleman” (vrt. 1. Moos. 3:19). Mahdollista on toki sekin, että tuhkaa ripotellaan katumuksentekijän päähän. Tuhkekeskiviikon tekstit ja rukoukset puhuvat parannuksesta ja katumuksesta, ja jumalanpalvelus on tämän teeman sävyttämä. Liturgisena värinä on violetti, katumuksen väri.

Katolisessa kirkossa tuhkakeskiviikko on pitkäperjantain ohella ainut velvoittava paasto- ja abstinenssipäivä. Kaikkia täysi-ikäisiä katolilaisia, joiden terveys sen sallii, velvoittaa tällöin kirkon käsky pidättäytyä liharuokien nauttimisesta ja paastota nauttimalla päivässä vain yksi ateria.

Luterilaisuudessa tuhkakeskiviikon viettäminen käytännössä lakkasi uskonpuhdistuksen jälkeen, mutta 1900-luvun jälkipuoliskolla tapa on uudestaan alkanut elpyä. Nykyisin voimassa olevassa Suomen luterilaisen kirkon kirkkokäsikirjassa on tekstit ja rukoukset tuhkakeskiviikkoa varten sekä ohjeet juhlan viettämiseksi. Myös luterilaisessa messussa pappi voi katumuksen vertauskuvaksi piirtää tuhkalla ristin seurakuntalaisten otsaan sanoen: “Ota vastaan katumuksen merkki.”

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tuhkakeskiviikko

***

Tuhkamarkkinat on alun perin keskiajalta, ja sittemmin vuodesta 1995 lähtien järjestetty markkinatapahtuma Naantalissa.

Nykyään se järjestetään helmikuussa laskiaisen aikoihin. Markkinat ovat yksipäiväiset ja sillä on myynnissä perinnetuotteita, elintarvikkeita ja muuta toritavaraa, näytillä on kotieläimiä, sekä muuta markkinatapahtumaa. Myös Naantalin kirkossa pidettävä Tuhkamessu ja erilaiset kulkueet kuuluvat ohjelmistoon, joka vaihtelee vuosittain ja perustuu Naantalin historiaan.

Tuhkamarkkinat pidettiin ensimmäisen kerran tuhkakeskiviikkona 23. helmikuuta 1452, mistä markkinoiden nimikin juontaa juurensa. Silloin markkinat saattoivat kestää viikonkin ja tapahtumaan kuului kirkollinen kulkue, kaupankäyntiä ja hallinnon tiedotuksia. Alun perin markkinakenttänä toimi merenjää, mutta epävakaiden jääolosuhteiden takia ne siirrettiin nykyiselle paikalleen Mannerheiminkadun ympäristöön.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tuhkamarkkinat

***

Jarilo (Jarovit, Gerovit, Jura, Juraj tai Djorde) oli slaavilaisessa mytologiassa kasvillisuuden, hedelmällisyyden ja kevään jumala. Jarilo yhdistettiin myös sodankäyntiin ja sadonkorjuuseen. Slaavilaiset nimet Juri, Jura, Jerzy tai Juraj ovat johdannaisia Jaresta, Jarilosta tai Jarovitista. Sanan juuri jar merkitsee kevättä tai kesää; sukua sille ovat esimerkiksi englannin “year” ja saksan “Jahr”, vuosi.

Jarilon palvonta säilyi slaavilaisessa kansanperinteessä vielä pitkään kristinuskon (uskonnon) saapumisen jälkeenkin. Venäjällä, Valko-Venäjällä, Bulgariassa ja Serbiassa vietettiin aina 1800-luvulle saakka täysin pakanallisia Jarilo-nimisiä kansanjuhlia myöhään keväällä tai alkukesästä.  Pohjoisessa Kroatiassa samanlaisia kevätjuhlia kutsuttiin nimillä Jurjevo tai Zeleni Juraj; periaatteessa kyseessä oli kristillisen ‘pyhimyksen’ Koska Jarilo sadonkorjuun ja kasvillisuuden jumalana oli äärimmäisen tärkeä slaavilaisille maanviljelijöille, kristinusko ei koskaan tukahduttanut hänen palvontaansa. Pakanalliset kevätjuhlat juhlistivat Jarilon paluuta manalasta, ja ne pysyivät miltei muuttumattomina pitkiä aikoja useiden slaavilaisten maiden kansanperinteessä.

Näiden kevätjuhlien seramoniat olivat samankaltaisia; kulkueet, joissa joku tai jokin esitti Jariloa: olkinukke, mies tai lapsi vihreillä oksilla koristeltuna tai mieheksi pukeutunut tyttö hevosella ratsastaen. Laulettiin lauluja, jotka kertoivat Jarilon paluusta meren takaa, kevään paluusta maailmaan sekä tulevasta hedelmällisyydestä ja runsaudesta. Jarilon uskottiin kuolevan ja syntyvän uudelleen joka vuosi. Tämä myyttinen syklinen elämä noudatti kasvien vuotuista kiertoa siemenistä kuihtumiseen talven tullessa.

Pyhä Yrjänä kuvataan usein ritarina, joka ratsastaa hevosella ja voittaa Jarilon isäpuolta Velesiä muistuttavan lohikäärmeen. Koska Jarilo sadonkorjuun ja kasvillisuuden jumalana oli äärimmäisen tärkeä slaavilaisille maanviljelijöille, kristinusko ei koskaan tukahduttanut hänen palvontaansa. Pakanalliset kevätjuhlat juhlistivat Jarilon paluuta manalasta, ja ne pysyivät miltei muuttumattomina pitkiä aikoja useiden slaavilaisten maiden kansanperinteessä.”

Useat slaavilaiset kansat käännytettiin kristinuskoon 600-luvun ja 1100-luvun välisenä aikana. Kristinusko kukoisti kuitenkin lähinnä vain kaupungeissa, mutta erityisesti maaseudulla ylläpidettiin vanhoja myyttejä. Kristityt papit ja munkit taistelivat slaavilaisissa maissa (erityisesti Venäjällä) vuosisatoja kaksoisuskoa vastaan: toisaalta talonpojat antoivat kastaa itsensä, kävivät jumalanpalveluksissa ja viettivät uusia kristittyjä juhlia, mutta harjoittivat sen lisäksi vanhoja riittejä. Slaavilaisen talonpojan näkökulmasta kristinusko ei korvannut vanhaa mytologiaa, vaan toi siihen uusia aineksia. Kristinusko tarjosi toivon pelastuksesta ja kuolemanjälkeisestä elämästä, mutta tässä maailmassa selviytymisessä, viljelyksessä ja karjan suojelemisessa turvauduttiin vanhoihin suojelusjumaliin, kotihenkiin ja hedelmällisyysriitteihin. Tätä ongelmaa kirkko ei koskaan kyennyt todella ratkaisemaan, korkeintaan se saattoi korvata pakanajumaluuden pyhimyksellä tai marttyyrilla. Kultti itse kuitenkin säilyi, samoin myyttinen käsitys maailmasta, jonka avulla luonnonilmiöt selitettiin.

Jarilon juhlaa vietettiin keväällä. Nuorten tyttöjen ja poikien kulkue kiersi kylissä kantaen vihreitä oksia ja kukkia uuden elämän merkkeinä. He kulkivat talosta taloon laulaen lauluja ja siunaten talonväkeä. Kulkueen johtaja ratsasti tavallisesti hevosella ja esitti Jariloa. Tapana oli ilmeisesti myös valmistaa koristeellisia munia (pisanki): tämä perinne siirtyi myöhemmin myös pääsiäisen viettoon.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Jarilo

http://en.wikipedia.org/wiki/Jarilo

http://fi.wikipedia.org/wiki/Slaavilainen_mytologia

***

‘Suuren paaston’ ajalle osuva ensimmäinen sunnuntai on kyseisessä lahkossa nimeltään ‘Ortodoksisuuden sunnuntai’ ja silloin ortodoksit muistelevat päivää, jolloin ikonit tuotiin kirkolliskokouksen päätöksen luvalla kuvakiistan jälkeen takaisin Hagia Sofian kirkkoon vuonna 843.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ortodoksisuuden_sunnuntai

Sana “ortodoksi” tarkoittaa “oikein ylistävää, oikein opettavaa”, mikä antaakin jo vaikutelman  varsin mahtipontisesta kirkosta. Ortodoksisen kalenterin mukaan nimipäiväänsä viettää tänään Voitto ja Nikifor. Voitto lieneekin juuri ikonien voiton symbolina. Nikifor taas lienee johdannainen kreikkalaisesta Nikestä, voitonjumalattaresta. Nikeforos tarkoittaa ‘voiton tuoja’.

***

Ortodoksinen sivusto kertoo:

”Kun Jumala tuli ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa, sovittaakseen maailman synnit ja liittääkseen maailman jälleen Itseensä, Jumala otti Jeesuksessa materiaalisen muodon, jotta me voimme tehdä kuvan Jeesuksesta ja hänen todellisista palvelijoistaan, pyhistä.”

http://www.ortodoksi.net/index.php/Ortodoksisuuden_sunnuntai

***

Kirkkoisillä on ihan oma oppinsa, joihin Jumala EI OLE KOSKAAN tunnustautunut mukaan.

***

“Ja Jumala puhui kaikki nämä sanat ja sanoi: “Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä. Älä pidä muita jumalia minun rinnallani. ÄLÄ TEE ITSELLESI JUMALANKUVAA, ÄLÄKÄ MITÄÄN KUVAA, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat; mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.” 2. Moos. 20:1-6

***

Ortodoksit itse sanovat, että he eivät palvo kuvia, vaan kunnioittavat niitä. Ortodoksisten Nuorten Liiton julkaisu vuodelta 2005; Kalevi Kasalan kirjoittama “Ortodoksisuuden mitä, miksi, miten - kirkkotiedon käsikirja”. 30-sivuisen vihkosen takasivulta voidaan lukea: “Kirja on kirkollisen elämän perusopas, joka sopii sekä lapsen, että aikuisen käteen.”

Viimeisellä sivulla on ohjeet ikonin tervehtimiseen: “Kun tullaan taloon ja huoneeseen, jossa on ikoni, ensin tervehditään ikonia ristinmerkillä, ja vasta sitten huoneessa olijoita”. Onko tämä sitten palvontaa vai kunnioitusta? Joka tapauksessa “pyhän” kuvan edessä pokkurointi on kiellettyä siinä missä itse kuvakin. Käytin otsikossa tarkoituksella sanaa ‘toksinen’, sillä sitä tämä oppi todella on.

***

“Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla.” 2. Moos. 20:4

***

Raamattu kieltää 2. käskyssä kuvien palvomisen ja jumalankuvan tekemisen. Jumala ei ole sitä koskaan peruuttanut. Pakanat olivat tottuneet tekemään ja palvomaan jumalankuvia, joten katolinen kirkko poisti alkuperäisen toisen käskyn ja jakoi kymmenennen käskyn puoliksi, jotta käskyjen yhteismäärä säilyisi samana. Näin katoliset raivasivat pois toisen käskyn, päästäkseen kiusallisesta kuvantekokiellosta. Näin se on tänäkin päivänä myös luterialisessa katekismuksessa.

***

Mitä on kristillinen taide?

Kristus -> kristillinen, Kristus-kuvat. Jeesus-kuvien lisäksi kirkkotaide pitää sisällään myös neitsyt Marian, pyhimysten ja enkelien kuvat, kuvia Raamatun tapahtumista sekä uskonnolliset symbolit, esim risti, Davidin tähti, kyyhkynen, kala jne.

***

***

Varhaiskristillinen taide pitää sisällään vuosien 100-500 väliseen aikaan sijoittuvia yksinkertaisia seinäpiirustuksia. Varhaisimmat kristilliset symbolit löytyvät Rooman katakombien maalauksista 100-luvulta. Vainojen aikana, 300-luvulle asti, kristillisten kuvien aiheet olivat lähinnä symbolisia, Kristuksen kuvia on katakombeista löytynyt vain vähän. Niiden sijaan XP-monogrammi sekä karitsa olivat tavallisia aiheita, samoin kuin kyyhkynen oliivipuun oksa suussaan sekä Joona ja valas. Ihminen kädet ylhäällä rukoilemassa olivat tyypillisiä kuvia alkukristillisyydessä.

Kirkkoisä Kleemens Aleksandrialaisen (n. 150 – n. 211/216) suositus kristillisiksi tunnuksiksi olivat kala, laiva, ankkuri ja kyyhkynen. Raamattu ei anna asiasta minkäänlaisia suosituksia.

***

Kun puhutaan tyylikausista, varhaiskristillisyyden aika oli myöhäisantiikin kaudella. Silloin valtakunnan painopiste alkoi siirtyä Roomasta kohti itää. 200-luvulla nousivat keskeiseksi hallitsijamuotokuvat, joissa keisari kuvattiin jumalana.

***

Kristillinen kuvasto perustuu pitkälti muihin kulttuureihin, kuten Babyloniaan, Egyptiin sekä antiikin Kreikan ja Rooman mytologioihin, mutta hahmoille annettiin uusi, ‘kristillinen‘ merkitys.

Risti on ollut palvonnan kohde jo paljon ennen Jeesuksen ristiä. Jumala ei ole tarkoittanut, että palvoisimme ristin, teloitusvälineen kuvaa, vaan Jeesusta.

http://www.arvioikaa.com/2B25.html

***

Kristus-kuvia alettiin tehdä yleisemmin vasta 200- ja 300-luvun vaihteessa. Ensimmäiset 500 vuotta uskovat vastustivat kiivaasti Jeesuksen kuvaamista, KOSKA HEILLÄ OLI VIELÄ TERVETTÄ JUMALANPELKOA JA KUNNIOITUSTA JUMALAN SANAA KOHTAAN.

Aluksi kuvissa esiintyi kaksi erilaista Kristus-hahmoa; toinen oli nuori ja atleettinen voittajatyyppi ja toinen viisas filosofi ja opettaja. Voittajasankari-Jeesus kuvattiin lyhyttukkaisena parrattomana nuorukaisena, kuten Orfeus, Apollon tai Hermes. Nykypäiviin länsimaisessa taiteessa säilynyt versio pitkähiuksisesta ja parrakkaasta filosofi/opettaja-Jeesuksesta kehittyi 300-luvulla.

***

Jeesus ei ollut pitkähiuksinen, sillä Hän syntyi juutalaiseksi ja täytti kaiken lain.

***

“Eikö itse luontokin opeta teille, että jos miehellä on pitkät hiukset, se on hänelle häpeäksi” 1. Kor. 11:14

***

Zeus/Juppiter kuvattiin pitkähiuksisena.

***

“Orfilaisuus oli uskonnollinen liike antiikin Kreikassa. Se syntyi luultavasti 500-luvulla ennen ajanlaskun alkua, ja yhdistetään taruhahmo Orfeukseen. Orfilaisuus omaksui aikaisemman Dionysos-kultin. Säilyneet piirtokirjoitukset osoittavat, että ”orfilainen” tarusto Dionysoksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta yhdistettiin käsityksiin siunatusta kuolemanjälkeisestä elämästä. Orfilaisuutta on sanottu muinaisen Kreikan merkittävimmäksi pelastususkonnoksi.”

http://fi.wikipedia.org/wiki/Orfilaisuus

http://www.ortodoksi.net/index.php/Kuva:Kristus04.jpg

Hermes Kriophoros, paimenten suojelija, kantamassa lammasta harteillaan muunnettiin kuvaksi Jeesuksesta hyvänä paimenena.

http://en.wikipedia.org/wiki/Kriophoros

http://www.mlahanas.de/Greeks/Arts/Moschoforos.htm

***

Katolinen kirkkovuosi muodostui 300-luvulla. Juhlapäivät saivat tuolloin omat tekstinsä ja rukouksensa.

Monet kansat ovat vanhoista ajoista viettäneet vuotuista juhlaa talvipäivänseisauksen aikoihin. Roomalaiset viettivät 17. ja 23. joulukuuta välisenä aikana keskitalven Saturnalia-juhlaa. Talvipäivänseisauksena 25. joulukuuta oli Sol Invictuksen eli Voittamattoman auringon päivä. Kirkko yhdisti Sol Invictuksen päivän juhlat Jeesuksen syntymäjuhlaan ja Roomassa sitä juhlittiin ensimmäisen kerran vuonna 354.

Ristiinnaulittua Jeesusta alettiin kuvata vasta 400-luvulla. Samoihin aikoihin myös Marian palvonta vakiintui. Maria julistettiin virallisesti Jumalan äidiksi Efeson kirkolliskokouksessa vuonna 431. Neitsyt Marian hahmolla on esikuvia antiikin maailman äitijumaluuksissa kuten Demeterin, Artemiksen ja Dianan -kultit. Neitsyt Maria ja lapsi -aiheiden esikuvana on puolestaan pidetty egyptiläisen mysteeriuskonnon Isis-kulttia, jossa Isis-jumalatar kuvattiin imettämässä poikaansa.

Konsiilin jälkeen Marian kuvakultti sekä erityisesti Mariaa ja Jeesusta esittävävät kuva-aiheet yleistyivät. 400-luvulta lähtien Mariaa alettiin kuvata joko rukousasennossa tai taivaallisella valtaistuimella, yhdessä poikansa kanssa. Samalla kun pyhä neitsyt alkoi saada jumalallisia ja majesteetillisia piirteitä, imettävä, nöyrä Maria alkoi unohtua.

Venäjällä Marian kunnioittamisesta tuli hyvin suosittua, koska se sulautui vanhaan maan äiti –kulttiin.

***

Antiikin hedelmällisyysriittien kuvasto: viinirypäleet ja –köynnökset, viini ja viininpoljenta, putto-enkelit sekä riikinkukko siirtyivät suoraan kristinuskon kuvastoksi esittäen paratiisia ja sen yltäkylläisyyttä, ylösnousemista ja ehtoollista. Riikinkukkoa käytettiin haudoissa symboloimaan iankaikkista elämää.

Riikinkukko-aihe on lähtöisin Intiasta, missä sitä pidettiin auringon vertauskuvana. Intiasta riikinkukko levisi Babylonian, Persian ja Vähän-Aasian kautta Samokselle, Heran temppeliin pyhäksi linnuksi. Roomassa riikinkukko pyhitettiin Junolle, “Taivaan Jumalattarena” tunnetulle Jupiterin puolisolle. Tämän päivän uskonnollisuudessa riikinkukko löytyy ainakin ortodoksisten käspaikkojen (ikonin koristeliina) kirjailukuviona.

***

Konstantinus I Suuri oli Rooman keisari 306–337. Konstantinus oli alkanut suosia monoteismiä ja oli antanut lyödä rahoja, joissa ei enää ollut vanhojen roomalaisten jumalien kuvia, vaan yhden ainoan jumalan, Sol Invictuksen eli Voittamattoman Auringon kuva.

monstrance

Kaikissa luterilaisissa kirkoissa, joissa olen käynyt, on ainakin saarnatuolin katossa Sol Invictus-symboli.  Tämä kuva on Turun tuomiokirkosta.

Haukiputaan kirkko

***

Vainot päättyivät vuonna 311 ja vuonna 313, Milanon ediktissä, Rooman valtakuntaan julistettin uskonnonvapaus. Konstantinus I Suuri laillisti kristinuskon ja asettui itse kristillisen kirkon johtoon, ‘Kristuksen sijaishallitsijaksi’. Hän antoi rahaa kirkkojen rakentamiseen, papeille verovapauden ja vuonna 321 hän määräsi kansalle sunnuntain, ‘auringon päivän’, lepopäiväksi.

Vuonna 325 Konstantinus kutsui koolle Nikean kirkolliskokouksen, jossa vahvistettiin useimpien kristittyjen yhä käyttämä Nikean uskontunnustus – yhtenäinen valtakunta tarvitsi tuekseen yhtenäisen kirkon. Varhaisen kirkon yksinkertaisia riittejä kehitettiin ja täydennettiin keisarin hoviseremonioiden mallin mukaan.

***

Uskonnon virallistamisen jälkeen 320-luvulla syntyivät ensimmäiset viralliset kirkot, joiden suosituimmaksi malliksi muodostui roomalainen basilika. Kirkkorakennuksiin tilattiin seinä- ja kattomaalauksia ja alttaritauluja. Uskovat aloittivat puolestaan vanhan pakanakulttuurin hävittämisen, joka johti kuvakiistoihin, ikonoklasmiin.

Ikonoklasmi eli kuvakiista sai alkunsa vuonna 730, kun keisari Leo III antoi ediktin, jonka mukaan kaikki Kristusta, Neitsyt Mariaa, pyhiä ja enkeleitä kuvaavat teokset tuli hävittää. Myös näiden kuvien tekeminen ja omistaminen oli kiellettyä rangaistuksen uhalla. Ihmistä ei saanut esittää, koska se johti kuvainpalvontaan. Kirkkojen mosaiikkeja, seinämaalauksia, ikoneja ja pyhäinjäännöksiä tuhottiin ja korvattiin risteillä ja ornamenteilla. Kuvien tekijöitä ja munkkeja vainottiin, myös munkinpuku kiellettiin. Vaikka kuvat ja patsaat poistettiin kirkoista, ikoneja oli säilynyt runsaasti kodeissa.

Kuvariita päättyi Seitsemännen ekumeenisen kirkolliskokouksen jälkeen vuonna 787. Kirkolliskokous päätti, että kuvia sai kumartaa ja suudella, mutta ei osoittaa niille jumalallista kunnioitusta.

Toisen kuvariidan aloitti keisari Leo V vuonna 813, ja se päättyi Theofiloksen kuoleman jälkeen vuonna 843, jolloin aiempi päätös kuvien kunnioittamisesta tuli lopullisesti hyväksytyksi.

***

Bysanttilaisen kulttuurin katsotaan saaneen alkunsa vuonna 330, kun keisari Konstantinos Suuri siirsi Rooman valtakunnan pääkaupungin itään, Bosporin rannalle, Euroopan ja Aasian rajalle. Konstantinopoli oli Bysantin pääkaupunki ja valtakunnan keskus. Nimi Bysantti keksittiin vasta 1500-luvulla lännessä. Se tulee Konstantinopolin paikalla aikaisemmin sijainneesta Byzantionin kaupungista.

Keisari Justinianus I ja hänen puolisonsa oli Theodora rakennuttivat valtavan Hagia Sofia (=pyhä viisaus) –kirkon Konstantinopoliin. Kirkko vihittiin käyttöön vuonna 536. Hagia Sofian paikalla oli aluksi ollut Konstantius II:n rakennuttama kirkko, joka oli rakennettu vanhan Apollon temppelin raunioiden paikalle. Tämä kirkko tuhoutui  532 ns. “Nika“-mellakoiden yhteydessä. Keisari Justinianus I päätti rakennuttaa uuden kirkon vanhan paikalle. Kirkon suuri kupoli romahti maanjäristyksen yhteydessä (ts. Jumala romahdutti rakennelman alas) vuonna 557, mutta se jälleenrakennettiin ja kirkko vihittiin jälleen käyttöön vuonna 563.

***

Bysantin taide oli keisarin hovin ja kirkon taidetta, jossa kuvattiin taivaallisia asioita ja maallista valtaa. Taide oli kieleltään ja perinteiltään kreikkalaista ja syntyi Konstantinopolin keisarihovissa ja levisi kreikkalaisortodoksisen kirkon alueille. Tärkeimmät alueet olivat Balkanin niemimaa ja ydinalueet Vähässä Aasiassa. Myös Italian kirkkotaiteessa on bysanttilaisia vaikutteita (Ravenna, Palermo). Samoin Nuubiassa (Sudan) näyttää esiinkaivetuissa kirkoissa olleen bysanttilaistyylisiä freskoja. Kun kristinusko oli levinnyt hoviin ja keisariin asti, alettiin myös Kristusta kuvata hoviasussa kruunu päässä.

***

Bysantin aikaan kuvien aiheet olivat pääasiassa uskonnollisia. 400-luvulla kristilliseen kuviin otettiin mukaan myös halo, nimbus eli sädekehä, joka maalattiin Jeesuksen ja enkelien pään ympärille. Pakanallisessa taiteessa sitä käytettiin jo paljon aiemmin. Hellenistiseen ja roomalaiseen taiteeseen se tuli luultavasti mithralaisesta aurinkojumalan palvonnasta ja/tai egyptiläisen Horuksen palvonnasta.

Ympyrä on kaikkeuden ja iankaikkisuuden vertauskuva. Neliö kuvaa maailmaa. Neliömäinen sädekehä ihmisen pään ympärillä kuvaa sitä, että kuvan henkilö oli kuvan tekohetkellä elossa. Kristuksen puoli- tai kokovartalokuvista käytettiin nimitystä Pantokrator eli Kristus kaikkivaltias. Bysantin ajalta keskiajalle Jeesus kuvattiin usein punavihreässä asussa (myöh. Italian lipun värit). Bysantin aikana alkoi myös toinen tapa kuvata Jeesus pukeutuneena valkoisiin vaatteisiin ja myöhemmin hän sai vielä sinisen viitan harteilleen.

***

Bysantin tyyli oli koristeellista, jäykkää, klassisen ja itämaisen sekoitusta. Henkilöt kuvattiin suoraan edestä seremonialliseen tapaan. Taustalla näkyy varhaiskristillinen ja myöhäisantiikin vaikutus. Taideteoksissa ympäristö esitettiin viitteellisesti, perspektiivi ja syvyysvaikutelma ilmeni vain vaatteiden laskoksista. Mosaiikkityöt, seinämaalaukset ja ikonit olivat tärkeimmät taidemuodot. Bysantin taiteilijoita ei tunneta nimeltä. Bysanttilainen taide eli kautta keskiajan ja elää tavallaan vieläkin ortodoksisessa kirkkotaiteessa. Siinä on yhdistyneenä itämaisia ja hellenistisiä aineksia.

***

Mihin me tarvitsemme kristillistä taidetta? Olen omassa kammiossani päätynyt siihen, että ei mihinkään. Ihminen haluaa vain itsepintaisesti tehdä näkymättömästä Jumalasta näkyvän symbolin tai ‘pyhän‘ kuvan, jota voisi palvoa. Tästä tarpeesta ovat syntyneet epäjumalat. Kristillinen taide on lihallinen tapa luoda keinotekoista pyhyyttä sinne, missä Jumalan Pyhyys puuttuu.

***

http://antiikki.taivaansusi.net/timeline/kulttuurin_aikajana.htm

http://www.suol.fi/raamattunet/kkohjana.html

http://herkules.oulu.fi/isbn9514270606/html/a1.html

http://www.ortodoksi.net/tietopankki/esineet/ikonit/valo_ikoneissa.htm

http://www.jyu.fi/taiku/aikajana/taidehist/th_kes_bysantti.htm

http://www.kristitynfoorumi.fi/pdf/0111.pdf

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ikonoklasmi
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ikonoklasmi_Bysantin_keisarikunnassa

http://fi.wikipedia.org/wiki/Irene

Easter/Ostara/Pääsiäinen oli toinen kolmesta pakanallisesta hedelmällisyyden juhlasta. Se on ajoittunut muinaisen vuodenvaihteen ja kevätpäiväntasauksen seutuville ja sillä on juhlistettu kevään jumalatarta sekä uuden kasvukauden alkamista.

Suomenkielen sana ‘pääsiäinen’ Agricolan aikanaan kekismä uudissana, joka tarkoittaa ‘päästää paastosta’, vrt. Agricolan “päsieinen“. Englannin pääsiäistä tarkoittava sana ‘Easter‘ on taas puhtaasti pakanallinen ja viittaa anglosaksilaiseen kevätpäiväntasauksena juhlittavaan, auringonousun, hedelmällisyyden ja kuun jumalatareen (Ostare, Ostara, Ostern, Eostra, Eostre, Eostur, Eastra, Eastur, Austron ja Ausos), jolle huhtikuu, Eostur-monath, oli omistettu. Sanan rungossa näkyy myös sana east, öst, itä, auringonnousun suunta.

***

Bede Venerabiliksen mukaan (700-luvulla) Eastre eli Eostre eli Ostara oli vanha anglosaksinen kevään ja aamunnousun jumalatar, ja Beden mukaan hän antoi nimensä myös tälle hänen kunniakseen vietetylle juhlalle. Vanhassa englanninkielessä se tarkoittaa myös itää, samoin nykyenglannissa kytkentä on näkyvä.Englannin ja saksan pääsiäistä merkitsevät sanat on sukua muinaiskreikan Eos- ja latinan Aurora-sanoille, jotka nekin tarkoittivat aamuruskon jumalatarta. Myös suomen kielen sana ”itä” saattaa liittyä itämiseen, kevääseen ja luonnon heräämiseen. Kaukaisissa sukukielissä itää tarkoittaa juuri auringon nousua.

http://fi.wikipedia.org/wiki/P%C3%A4%C3%A4si%C3%A4inen

http://www.ortodoksi.net/index.php/Bede_Venerabilis

***

”Eos (Ἠώς) eli Aurora oli kreikkalaisessa mytologiassa jumalattareksi olennoitu aamurusko. Eos ajoi aamulla Helioksen eli auringon nelivaljakkoa. Eos avaa idän portit aamuisin aurinkovaunuille. Jumalattaren rakastaja Tithonos sai lahjaksi ikuisen elämän, mutta ei valitettavasti ikuista nuoruutta. Muututtuaan vanhemmiten kaskaaksi entinen ylkä haikailee pensaikoissa lyhytaikaisiksi jääneitä rakkauden ilojaan. Eoksen lämmin suhde Troijassa kaatuneeseen poikaansa Memnoniin on luettavissa mm. A.Henriksonin Antiikin tarinoista.

Tämä kytkentä auringonnousun suunnan ja kevätjuhlan välillä on sinällään osuva, että koska kristittyjenkin pääsiäinen kerran on valonjumalan jälleensyntymäjuhla, viittaa nimi ilmansuuntaan, josta aurinko nousee, siis “jälleensyntyy” idän jumalattaren synnyttämänä, joka aamu.”

http://fi.wikipedia.org/wiki/Eos

***

Nimi Easter viittaa myös Astarte-nimiseen hedelmällisyyden jumalattareen, jonka muinaiset mesopotamialaiset tunsivat nimellä Ishtar,”taivaan kuningatar”, joka on katolisen, ja “jumalan äiti”, puolestaan ortodoksisen Neitsyt Marian taustalla. Assyrialaiset tunsivat jumalattaren nimellä Nianna. Nimestä voidaan johdattaa myös Isis, muinaisen Egyptin jumalar.

***

”Astarte (alk. kreikkalainen Ἀστάρτη, Astarte, Ishtar tai Ashtart) oli seemiläinen hedelmällisyyden jumalatar, jota sidonilaiset palvoivat, ja joka oli myös taivaan kuningatar ja Kuun- ja sodan jumalatar. Samaistuu babylonialaisten Ištariin, heprealaisten As´tarotiin (עשתרת, translitteroituna Ashtoreth) ja assyrialaisten ja syyrialaisten Atargatisin. Astarten muita nimiä olivat Istar Babyloniassa, Nana sumerilaisilla ja Baalat Kanaanissa. Astarte-jumala mainitaan Raamatussa useita kertoja. Astarten ja Ištarin vertauskuvana oli Venus.

Astarte oli alun perin bylonialainen puujumalatar, myöhemmin Astartea palvottiin hedelmällisyyden jumalattarena, jonka heprealainen nimi oli Asera. Rakennettiin palvontapaikkoja, aserakarsikkoja karsituista puista. Astarten puoliso oli Eel ja poika Baal.”

http://fi.wikipedia.org/wiki/Astarte

***

Baal tai Beel on epäjumala, jonka nimi tarkoittaa ”herra” (vrt. Beelsebul –> kärpästen herra). Löysin myös tiedon, jonka mukaan “bal” merkitsee kaldeankielellä “sydäntä” ja siellähän epäjumalanpalvonta on, se on vallannut paikan, jonka Jumala on alunperin asettanut ihmissydämeen itseään varten. Beelin ja Astarten palvonta tuli jo varhain Britanniaan ja kelttien uskontoon. Toukokuun 1. päivänä on kelttien kevätjuhla beltaine. Ainakin wiccat viettävät tätä kesän ja kasvukauden alkamisen juhlaa kynttilöiden ja tulien kanssa.

***

KOKKO

Epäjumalanpalveluksiin kuuluu yleensä myös tuli jossain muodossa. ‘Kristillisessä’ muodossaan se tarkoittaa tietysti kynttilää, joka liitetään mukaan riitteihin.

Kokon polttaminen on puhtaasti pakanallinen tapa, jonka tarkoitus oli alun perin ajaa pois pahoja henkiä. Suomessakin on monin paikoin perinteenä polttaa kokkoja pääsiäisenä.

‘Pääsiäiskokko on pääsiäisenä, yleensä pääsiäislauantaina tai sitä seuraavana yönä poltettava rovio. Tapa esiintyy Suomessa lähinnä Pohjanmaalla. Aiemmin uskottiin, että juuri tuona päivänä, jolloin Jeesus oli kuolleena, Jumalan suojeleva vaikutus oli pienimmillään, ja kokkoja poltettiin noitien ja pahojen henkien karkottamiseksi. Uskomus oli, että mitä enemmän kokosta nousi savua ja kipinöitä, sen parempi. Noidat ja muut pahat henget eivät päässeet savun ja kipinäsateen läpi ihmisiä vahingoittamaan.’

http://fi.wikipedia.org/wiki/P%C3%A4%C3%A4si%C3%A4iskokko

Saksaksi kokko on Osterfreuer ja ruotsiksi påskbrasa.

http://de.wikipedia.org/wiki/Osterfeuer

http://sv.wikipedia.org/wiki/P%C3%A5skbrasa

“Ja Mordokai pani kirjaan nämä tapaukset. Ja hän lähetti kirjeet kaikille juutalaisille kuningas Ahasveroksen kaikkiin maakuntiin, lähellä ja kaukana oleville, säätäen heille, että heidän oli vietettävä adar-kuun neljättätoista päivää ja saman kuun viidettätoista päivää joka vuosi, koska juutalaiset niinä päivinä olivat päässeet rauhaan vihollisistansa ja heille siinä kuussa murhe oli kääntynyt iloksi ja suru juhlaksi - että heidän oli vietettävä ne päivät pito- ja ilopäivinä ja lähetettävä toisilleen maistiaisia ja köyhille lahjoja. Ja juutalaiset ottivat pysyväksi tavaksi, mitä jo olivat alkaneet tehdä ja mitä Mordokai oli heille kirjoittanut” Ester 9:20-23

***

Juutalaisten purim-juhla maaliskuussa ja hanukka joulukuussa eivät ole Jumalan asettamia juhlia, vaikka ne löytyvätkin Raamatusta. Joulun tienoilla vietettävän hanukan alku on Raamatun apokryfikirjojen makkabealaiskirjassa ja purim-juhlan synty taas löytyy Vanhasta testamentista, Esterin kirjasta. Purim-juhlan ajankohta on vuonna 2011 19-20.3.

Eikö olekin mielenkiintoinen samankaltaisuus, Ester - Easter, Ostara, Istar, Astarte ..?

Alkuperäiseen purim-juhlaan on aikojen kuluessa sekoittunut maailmallisuutta myös katolisesta kirkosta, so. antiikin Roomasta ja pakanatraditioista. Tämän juutalaisen juhlan ainekset ovat suurinpiirtein samat kuin pakanoiden laskiaiskarnevaaleissa.

***

Purim-juhlijoita saturnaalian pileus-tonttulakit päässään. Kuva vuodelta 1657

”Purim (hepreaksi ‏פורים‎, “arvat”) on juutalainen juhla. Silloin muistellaan Persian juutalaisten pelastumista juonesta, jolla Kserkses-kuninkaan neuvonantaja Haman yritti tuhota heidät. Tapahtumat on kuvattu Vanhan testamentin Esterin kirjassa. Purimia vietetään adar-kuun 14. päivänä.

Purim on hyvin iloinen juhla, jolloin on lupa pitää hauskaa. Purimin viettoon kuuluu Esterin kirjan lukeminen synagogassa kaksi kertaa sekä lahjojen antaminen köyhille. Sen jälkeen vietetään purim-juhlaa, jota varten pukeudutaan usein naamiaisasuihin. Purim ei ole yhtä tärkeä juhla kuin Tooran määrittelemät pyhäpäivät. Siksi työnteko on yleensä sallittu.”

http://fi.wikipedia.org/wiki/Purim

***

“Pääsiäisyön jumalanpalveluksen aiheina ovat Vanhan testamentin pääsiäiskertomukset, kasteen muistaminen ja tapahtumat pääsiäisaamuna puutarhahaudalla, Jeesuksen hauta on tyhjä . . .  Me muistamme myös, että kasteessa olemme kuolleet ja nousseet yhdessä ylös Kristuksen kanssa”

http://evl.fi/Evkirja.nsf/149183ab2f93c519c225703c0031dbb1/9ba36482297f88cbc2257044005441e9?OpenDocument

***

Lapsikasteessa ei kukaan kuole ja nouse Kristuksen kanssa, silllä se on vain tyhjä riitti. Kirkko ryhtyi heti toimintansa alkuvuosina tekemään itselleen kastamalla jäseniä, riippumatta siitä oliko kastettava uudestisyntynyt tai ei. Kasteen ajateltiin puhdistavan ihmisen synneistä, joten “kristinuskon laillistaja”, Konstantinus Suuri antoi kastaa itsensä vasta kuolinvuoteellaan vuonna 337. 300-luvulta lähtien alettiin kastamaan yhä enenevässä määrin myös sylivauvoja. Nikean kirkolliskokouksessa v.325 päätettiin oikein virallisesti, että kasteessa annetaan synnit  anteeksi! “Tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksisaamiseksi.” Tästä babylonialaisesta rituaalipesun harhasta muodostui nykyinen vallitseva käytäntö.

***

RITUAALIPESUT MUINAISISSA KULTTUUREISSA

Muinaisaikoina rituaaliset pesut olivat monille kansoille tuttuja. Se oli ulkoinen merkki sisäisestä muutoksesta, katumuksesta syntien tähden ja valmiudesta hyvittää ne. Se oli sielun kaipuun huuto, että Jumala laupeudessaan puhdistaisi sen synneistä samoin kuin vesi puhdistaa ruumiin aineellisesta, ulkoisesta liasta. Babyloniassa oli Eridun pyhä kaupunki, johon kansanjoukot vaelsivat peseytymään. Syyrialaisen Jannes-jumalan kulttiin kuului pyhä puhdistautuminen vedessä ja tulessa. Egyptiläisessä Kuolleiden kirjassa on vanhin kuvaus vastasyntyneiden rituaalisesta puhdistamisesta. Jo silloin ymmärrettiin ihmisen syntyvät jossain syyllisyydessä, joka on puhdistettava pois. Der-el-Bahrin temppelissä voi edelleenkin nähdä kuvasarjan, joka esittää rituaalista peseytymistä. Puhditumisriitti tunnetaan lisäksi ainakin Demeterin, Kybelen, Attisin ja Mitran kulteista. Se elää yleisenä meidän päivinämme Intiassa, missä Varanasin pyhään kaupunkiin rientää miljoonia hinduja kylpemään rituaalisesti Ganges-virrassa.

Muinainen puhdistusriitti elää myös kaikissa lapsia kastavissa  kirkoissa, mm. luterilaisessa, katolisessa ja ortodoksikirkoissa.

***

MITÄ KASTE EI OLE?

kaste EI uudestisynnytä!
kaste EI pelasta!
kaste EI vanhurskauta!
kasteessa EI SAADA syntejä anteeksi!
kasteessa EI LIITYTÄ Jumalan ja Kristuksen seurakuntaan!
kaste EI OLE vain muodollisuus tai muotomeno!
kaste EI OLE sama kuin Jumalan kutsu lapsekseen!
kaste EI OLE portti Jumalan valtakuntaan!
kaste EI OLE pakanuudesta kääntymistä!
kaste EI synnytä uskoa!

***

PÄÄSIÄINEN KIRKKOLAITOSINSTITUUTION ALKUVUOSINA

Pääsiäistä edeltävä aika oli varhaisessa kirkossa kasteelle valmistautumisen aikaa, eräänlaista rippikoulua.  Kasteopetuksen malli kehitettiin kirkon ensimmäisinä vuosisatoina ja opetus oli silloin jopa kolmen vuoden pituinen. Kasteoppilasta sanottiin ”katekumeeniksi”. Nimi periytyy kreikan sanasta ‘katekhesis’ eli ‘suullinen opetus‘, joka varhaisessa kirkossa tarkoitti sitä opin määrää, mikä vaadittiin aikuisilta kastetta varten. Samasta sanajuuresta tulee myös sana ”katekismus”, joka voitaisiin suomentaa vaikka ”kootut isien perinnäissäännöt”.

Varhaiskirkossa kummit saattoivat katekumeenit piispan eteen ja piispa rekisteröi heidät, eli merkitsi heidän nimensä “elämänkirjaan”, katekumeenien luetteloon. Näin kirkko jo alusta alkaen velvoitti kastettavat kirkon jäseneksi ja luettelossa oleminen takasi myös kirkollisen hautauksen, mikäli katekumeeni sattui kuolemaan ennen kastetta.

***

BABTISTERIOT JA KASTERITUAALIT

Kirkkovuoden pääsiäistä edeltävä paaston aika on siis jäänne kasteeseen valmistautumisesta katumusharjoituksineen. Paasto päättyi pitkän odotuksen jälkeen pääsiäisyön suureen kastejuhlaan., yömessuun. Juhlallisen toimituksen jälkeen vastakastetut vaelsivat yhtenä kulkueena kastekirkosta, baptisteriosta, pääkirkkoon, jossa he osallistuivat ensimmäisen kerran ehtoolliselle auringonnousun aikaan.

Pääsiäisyönä kastetut kulkivat valkoisessa kastepuvussaan koko ”valkoisen viikon” ja he saivat vaihtaa omiin vaatteisiinsa vasta seuraavana sunnuntaina. jonka latinankielinen nimi on juhlavasti quasi modo geniti, ”niin kuin vastasyntyneet”. Sitä kutsutaan myös nimellä .dominica in albis depositis, ”poisriisuttujen valkoisten vaatteiden sunnuntai” tai lyhyemmin dominica in albis. ”valkoisten vaatteiden sunnuntai”.

***

http://www.ortodoksi.net/tietopankki/kirkkoon_liittyminen/katekumeeni.htm

http://www.tsasouna.net/kaste_ja_voitelu_ortodoksisessa_.htm

http://www.ort.fi/ortodoksiviesti/ov0708/Kasteen.htm

http://fi.wikipedia.org/wiki/Katekismus

***

Tässä on asiaa raamatullisesta kasteesta, joka on AINOA Jumalan asettama ja hyväksymä kaste.

http://www.lapsikaste.fi/

***